Vaihtoehtoisohjelmaa

Täällä arki alkaa olla jo aika arkea, siis rutiinit on kehitetty, ja arkipäivät menevät melko pitkälle saman kaavan mukaan: 9.30-13.00 orpolalla, lounas, rentoutumista/kylällä käymistä tms, 15.30-18.00 orpolalla, päivällinen, ilta kämpillä. Mutta tässä on nyt tullut taas tehtyä kaikennäköistä muutakin, ja lisää on luvassa.

Viikonloput nyt ovat vähän spesiaaleja joka viikko. Tähän viikonloppuun mahtui kuitenkin mm.
Retki Makambakoon, muutaman kymmenen kilometrin päässä olevaan vähän isompaan kylään. Bussilla. Siis paikallisbussilla daladalalla, joka on oikeasti aika kaukana suomalaisesta bussista, ja todellakin tunnelma on välillä melko tiivis. Matka maksoi yhteen suuntaan 2500 shillinkiä per naama, euroissa noin 1,5e) Makambakosta ostettiin mm. Jugurtteja, pattereita (taskulamppuihin. Oleellista, jos tulee sähkökatko..) ja kankaita (ostin oman kangan, afrikkalaisen kankaan joka toimii niin hameena kuin vauvankantoliinanakin).

Käytiin tsekkaamassa paikallinen baarikin...

Sunnuntai-aamu alkoi daktari Njogelan soitolla kello 6.45: sairaalalla aloitetaan tekemään keisarinleikkausta, ja Njogela kertoi siitä meille, koska olin kysynyt mahdollisuudesta päästä seuraamaan sellaista. Äiti meni leikkausassistentiksi, ja leikkaus kesti varmasti alle 10 minuuttia viillon tekemisestä siihen, kun lääkäri jo roikotti lasta pää alaspäin, ja napanuora katkaistiin. Syntyi suloinen kymmenen pisteen poika, äitinsä esikoinen. Jätin kirurgit sulkemaan haavaa, ja seurasin pikkuista punnitukseen yms. Otin tapahtumasta, ja lähinnä vauvasta, kuvia, ja saimme tulostettua niistä muutaman. Tänään kävimme katsomassa vauvaa, ja veimme lapselle pehmolelupupun ja äidille kuvat lapsesta.Ties vaikka olisivat ainoat, joita äiti lapsestaan koskaan tulee saamaan.
Ja ei muuten ollut yhtään ällöttävää katsoa leikkausta, lähinnä söpöä koska vauva oli ihku ;) Kuulemma aina joskus lääkisläisiä pyörtyilee ekoihin leikkauksiin...

vai mitä että se hymyilee eikä itke? ;)

Sunnuntaina käytiin myös tutustumassa "Kids' Clubiin", joka on HIV-positiivisten lasten. ( lapsia on päälle sata, ja osa tulee kokouksiin kävellen kymmenien kilometrien päästä) ja heidän vanhempiensa vertaistukiryhmä, jota eräs anestesialääkäri, Aida, vetää. Klubi kokoontuu kerran kuussa, ja sen tavoitteina on kertoa lapsille ja vanhemmille lääkkeiden ja hoidon tärkeydestä ja yrittää poistaa AIDSin asemaa tabuna, josta ei haluta puhua. Aida pitää myös jonkinlaista "liikkuvaa sairaalaa" maaseudulla joka torstai, jos saa auton käyttöönsä, ja ensi torstaina meidän olisi tarkoitus lähteä mukaan.

Kids' clubin lapset syö keksejä ja juo mehua

Kerroinko jo, että viime maanantaina saimme tänne suomalaisvahvistusta? No, nyt kerron. Suomalainen Liisa tuli muutamaksi viikoksi orpolaan töihin (jee, lisäkädet ja -syli) ja asumaan meille, ja jo eläkkeelle jäänyt daktari Leena Pasanen saapui Suomi-lomaltaan. Leena on ollut täällä siis töissä lastenlääkärinä vuodesta 1981, ja tehnyt paljon kehitysaputyötä. No, Leena on supermukava, ja järjestää meille paljon sitä otsikossakin mainittua vaihtoehtoisohjelmaa. Leenan luona on jo kahviteltu ja pidetty elokuvailtaa, mutta Leena on myös esitellyt meille ihmisiä, paikkoja, tapoja ja uuden kävelylenkin. Leenan mukana olisi tarkoitus päästä tutustumaan kehitysvammaisten keskukseen, sairaalan keskososastoon, Ilembulan montessoripäiväkotiin, Iringaan ja Mufindiin (jonne Leena on muuttamassa ainakin osittain.) Leena asuu tämän meidän paritalon toisella puolella, eli ei ole pitkä matka lainaamaan kirjoja Leenan 500 kirjan varastosta (oikeesti, nautin siitä, kun on taas aikaa lukea. Olen jotenkin löytänyt kirjat ja lukemisen ilon uudelleen, en muista koska oisin viimeks edes lukenu kirjan, saati nauranu ääneen lukiessani. Oon lukenut täällä nyt jo, öö, 9 ja puoli kirjaa vajaassa kolmessa viikossa. Ainakin, en ehkä muista kaikkia :D)

Äitin blogista voi lukea äitin kirjoittaman ja minun hiukan muokkaaman tekstin, jossa esitellään Ilembulaa, meidän kämppää ja tätä systeemiä muutenkin.

Jahaa, palaillaan taas :)

-Heli