Epämääräistä pohdintaa

Myönnä pois, sinulla on suunnilleen sellainen käsitys, että meillä länsimaissa on kaikki niin paljon paremmin kuin "pimeässä Afrikassa". Niinpä, niin meillä monilla. Nyt seuraa kuitenkin "filosofista" pohdintaa siitä, onko näin todella.

Myönnetään, moni asia toimii länsimaisissa kulttuureissa paremmin: suomessa ei joka kolmannella vastaantulijalla ole tappavaa tautia, liikenne, sosiaalihuolto, terveydenhuolto, veripalvelu ja muut vastaavat toimivat helposti ja kätevästi. Mutta kuitenkin joissain asioissa voisimme ottaa Afrikkalaisista mallia...

Esimerkiksi tämä afrikkalainen solidaarisuus. Kuinka moni suomalainen 18- vuotias olisi oikeasti valmis makaamaan sairaalasängyssä monta viikkoa jonkun sukulaisen vauva kenguruhoidossa paitansa alla? Kuinka moni olisi valmis jättämään kotinsa ja lähtemään naapurin tai kaukaisen sukulaisen kanssa kilometrien päähän, asumaan likaisessa keittokatoksessa jopa kuukausia, koska kyseinen naapuri tarvitsee ruokaa sairaalassaolonsa ajaksi? Kuinka moni suomalainen ottaisi luokseen asumaan veljen kolme orvoksi jäänyttä lasta oman lapsilauman lisäksi, vaikka omillekaan ei olisi varaa tarjota edes kunnollista ruokaa, saati sitten koulutusta? 

Jep, vaikka kaikki nämä asiat ovat suoraan yhteydessä näihin olosuhteisiin täällä (ei keskoskaappeja, ei sairaalaruokaa, AIDS-orpojen suuri määrä..), ei kuitenkaan voida unohtaa sitä faktaa, että moni tansanialainen on valmis tekemään vaikka kaikki mainitut.

Tai suhtautuminen kuolemaan, sairauksiin tai vammaisuuteen.

 Täällä kuolema on osa elämää. Siinä, missä suomalaiselle kuolema on vakava kriisin paikka, täällä sitä surraan muutama päivä (laulaen kauniisti valitusvirsiä. Se, jos mikä saa kylmät väreet aikaiseksi), sukulaiset, ystävät ja tuttavat käyvät kertomassa suruvalittelunsa, ja sitten elämä jatkuu. Kuolema (kun eliniänodote on viidenkympin pinnassa) ja syntymä ovat niin jokapäiväisiä asioita, että niihin osataan suhtautua luonnollisesti. Vammaisiakaan ei piiloteta laitoksiin, vaan he elelevät muiden kanssa kylällä. 

Ja jälleen kyllä, suuri (lapsi)kuolleisuus (ja syntyvyyskin) on tietysti ongelma. Mutta asioihin täytyy osata suhtautua sen mukaan, mikä tilanne on.

Ja nyt se länsimainen ihminen miettii, että miksi sitten tilanteen täytyy olla tällainen. Miksi täytyy olla sairauksia ja kuolemaa? Miksei sairaalasta saa ilmaista ruokaa tai hoitoa? Niinpä. 

Täällä on paljon asioita, jotka haluaisi muuttaa. On paljon asioita, joita voisikin muuttaa. Se vie kauan, ja sen pitää lähteä ihmisten omasta halusta. Pitää myös pystyä muuttamaan asenteita, mielipiteitä, yhteiskuntaa. Eikä se ole helppoa. Kaukana helposta. 

Pitää myös miettiä, mitä asioita tarvitsee muuttaa? Täytyykö kaikkien mahtua samaan muottiin? 

Mutta olisiko meilläkin jotain muutettavaa? Pitäisikö meidän ehkä ottaa mallia näistä ihmisistä täällä? Paitsi suhtautumisessa ihmisiin ympärillämme, voisimme yhtyä tähän elämärytmiin: huolettomuuteen, rentouteen, kiirettömyyteen. Katsellaan, mitä tapahtuu, jos tapahtuu.

Juu, tajunnanvirtaa on. Saikohan tästä edes mitään järkevää irti? Kuvia ei ole koska en jaksa laittaa :D

-heli

Ps. Pian tulossa postausta orpolan uusista ihanuuksista: eilen seuraksemme saapui pieni Lantini, tänään tai huomenna synnytysosastolta tulee toinenkin pikkuinen <3