Orpokodissa alkaa olla jo täysi härdelli päällä. Liisa
lähtee huomenna kotiin, joten jään _yksin_ yhdentoista lapsen kanssa. Jep.
Yhdentoista. Meillä on nyt nimittäin kaksi uutta tulokasta.
Lantini, nyt 8 päivää vanha, saapui meidän iloksemme eilen.
Lantini on pieni rääpäle, ja tosi rauhallinen. Ainakin ollut nyt nämä
puolitoista päivää tässä.
Lantini ja koon 56 housut. |
Hekiman nimi tarkoittaa viisautta. Hekima on jo ”iso” poika,
jopa kuukauden ikäinen. Hekima tuli tänään iltapäivällä, eli ei ole ehditty
häneen kauheasti tutustua vielä, mutta tänään hän ainakin oli kiukkuinen ja
nälkäinen.
Hekima-rakas |
Mäkki on nyt virallisesti iso poika, eli hän on syönyt
isojen kanssa ugalia eli maissipuuroa jo monta päivää ja siirtyi nyt isojen puolelle
nukkumaankin. Mäkki on myös oppinut nousemaan makuulta istumaan itse, ja
seisomaan tukea vasten.
Mäkki treenaa seisomista, vähän tekniikassa on hiomista vielä... |
Näitä kaikkia kolmea käy kyllä vähän sääliksi. Pikkuiset
ovat menettäneet äitinsä ja joutuvat yhtäkkiä vieraiden mamojen ja
valkonaamojen hoidettavaksi. Ja pikku Mäkki on vasta 10kk ja joutuu jo pitämään
puolensa isoja vastaan, vaikkei osaa edes kontata. Lapsiraukat..
Loppukevennys: Adela ja Adelan kaikki neljä hammasta |
-Heli
ps. Ei, en tiedä miksi kuvat menevät venyneiksi. Mutta hei, sain sentään neljä kuvaa ladattua tänne :D
Voi näitä rakkaita,ovat kyllä niin sulosia! Adela on aivan ihana! <3 Blogiasi seuratessa ikävä sinne vaan kasvaa. No,ehkä taas jonakin päivänä pääsen sinne lapsia hellimään.
VastaaPoistaJep, kyllä he on ihania, Adelakin on niin söpö, ettei sitä tee mieli komentaa ollenkaan, kun toinen katsoo isoilla silmillään ja hymyilee neljällä hampaallaan.. :) toivotaan että pääset tulemaan vielä joku kerta :)
Poista