Sori, pakko kertoa että kuolen nauruun, koska luen
swahilinkielisen sanan ”pääsiäinen” (Pasaka) joka kerta väärin… Halvat on
huvit.
No mutta asiaan.
Pääsiäinen kesti tietysti neljä päivää, mutta ihmiset
kävivät kuitenkin töissä suurimpana osana päivistä (paitsi me, heh). No, nyt on
pääsiäinen vietetty ja saadaan aloittaa arkinen aherrus. Toki orpolalla on
tullut käytyä joka päivä kaksi kertaa muutenkin, en saa mielenrauhaa jos en käy
siellä: en halua ajatella, miten ne lapset ovat siellä yksin, kun minä
hengailen kämpillä. Eii, pakkohan siellä on käydä.
Tänään Joukaisen pariskunta lähtee kotiin, ja me jäädään
tänne ainoiksi valkoihoisiksi vapaaehtoistyöntekijöiksi. Vähänkö jännää mennä
yksin orpolalle, kun mamat eivät pahemmin puhu muuta kuin swahilia.. Vaikka on
meillä vähän yhteistä kieltä: se hymyily... Äitikin aloittaa tänään työt
sairaalalla.
Pääsiäistä vietettiin aika rauhallisissa merkeissä, Makambakon
kylässä käytiin ostamassa kankaita ja ruokatarvikkeita (aamupala on suht köyhä
ilman omia lisukkeita), Ilembulasta kun ei pahemmin mitään saa. Tai saa, lihaa
ja hedelmiä. Liha roikkuu kauniisti kokonaisina verisinä ruhoina Ilembulan
”pääkadun” varrella. Tai vaihtoehtoisesti voi ostaa kokonaisen, elävän kanan.
Tutustuimme siis myös Ilembulaan ja sairaalan alueeseen.
Sunnuntaiaamuna piti tietysti käydä Ilembulan luterilaisessa
kirkossa pääsiäisjumalanpalveluksessa. Jumalanpalvelus ei varsinkaan aluksi
eronnut kauheasti niistä jenkkileffoista, joissa kuvataan mustien
jumalanpalveluksia. HALLELUJAH kaikui kirkosta jo kauas, ja ihmiset lauloivat
rytmikkäästi, taputtivat ja tanssivat. Varsinainen messu vastasii sitten vähän
enemmän suomalaista vastaavaa (jep, käynkin niissä niin usein että tiedän mistä
puhun… not.), vaikka olikin monella tavalla kaukana siitä: ihmiset lauloivat
innoissaan, taputtivat, nauroivat, keräsivät kolehtia (kolme kertaa…) ja pappi
saarnasi niin innolla, että melkein putosi saarnastuolista :D Lisäksi kuoroja
oli kaksi erilaista, ja näimme myös vähintäänkin oudon näytelmän, ilmeisesti
pääsiäisen tapahtumista. Kovin paljon emme toki tajunneet kaksi ja puoli
tuntia kestäneestä setistä, koska koko toimitus pidettiin tietenkin swahiliksi.
Erinomaisilla swahilinkielen taidoillani kuitenkin erotin hienosti sanat
”mungu” (=jumala), ”karibu” (=tervetuloa), ”asante” (=kiitos)”amen”,
”hallelujah” ja jeesus kristus, en osaa sitä tosin kirjoittaa swahiliksi. Että
kyllähän siitä jäi paljon käteen. Kirkonmenojen jälkeen kirkon pihalla
pidettiin huutokauppa, sillä koska kaikilla kyläläisillä ei ole varaa laittaa
kolehtiin rahaa, he antavat ruokaa tai vaatteita, jotka huutokaupataan.
Huutokaupattavana oli myös esimerkiksi elävä kana, joka sai kaikkein eniten
huutoa aikaiseksi…
Maanantai-iltana olimme paikallisen lääkärin kotona
illallisella, syötiin perus tansanialaista ruokaa: riisiä, kaalia, kanaa,
papuja, banaania, kastiketta.. Illalla oli tosin kyllä pikku sähkökatkos, joka
alkoi varmaan neljän aikaan, ja edelleen (aamulla) koko kylä pimeänä. Ja
kun sanon pimeänä, tarkoitan pimeänä. Siis koko kylässä ei todellakaan ole kuin yksi
katuvalo, joka ei tietenkään toimi ilman sähköä, eikä todellakaan mitään
autojen valoja tms tule vastaan, eli ei todellakaan näe mitään paitsi kauniin
tähtitaivaan. Päivällisellä istuttiin pimeässä, vain öljylampun valossa. Että
hiphei ja jee, mutta näinkin toki pärjää, ja eihän nyt valoisaan aikaan mitään ongelmaa tietenkään ole.
-Heli
Ps. Ei kuvia, koska läppäristä loppui nettiaika, ja tästä ipadilta ei (kai) saa kuvia tänne... Eli kuvat tulee ehkä joskus kun saadaan taas airtimea koneeseen.
Ps. Ei kuvia, koska läppäristä loppui nettiaika, ja tästä ipadilta ei (kai) saa kuvia tänne... Eli kuvat tulee ehkä joskus kun saadaan taas airtimea koneeseen.
Mikä siellä on aikaero suomeen? :)
VastaaPoistaEi yhtään nyt kun suomessa siirryttiin kesäaikaan :)
Poistaeiks siel sit siirrytty?
PoistaEei :) ei kai se maailmalla ees taida olla kauheen yleistä?
PoistaMä oon aina jotenki aatellu et ns kaikkial siirrytää - globalisaatio ja sillee.. tai siis kyl mä sen kai oon tienny et ei ihan kaikkial siirrytä.. Mut siis eiks Suomessaki siirrytä vaa sen takii et muuallaki Eurooapas siirrytää?
PoistaSuomen syistä en tiiä, mut löysin tämmösen hienon kartan, jossa siniset maat on niitä, joilla kesäaika on käytössä (tosin esim usassa osavaltiot saa ite päättää), oranssit on niitä, joilla joskus on ollu kesäaika, mut ei enää oo, ja punaset niitä, joilla ei koskaan oo ollukaan :)
VastaaPoistaJaja tosiaan se linkkikin olisi ehkä kiva.....
VastaaPoistahttp://commons.wikimedia.org/wiki/File:DST_Countries_(September_2011).png