Deep blue & turquoise

 Noniin, oon viimeksi postannut kuulumisia tiistai-aamupäivällä (?) eli täältä taas tulee. Nyt ollaan muuten oikeasti jo matkan loppusuoralla, kun päiviä on jäljellä enää huominen, ja lauantaista puolet! Sinne hujahti se kaksi kuukautta, ja itselläni on ollut lievää lähdön tunnelmaa jo siitä asti, kun Ilembula jäi taakse.

Tiistaina siis hengailtiin hotellilla, käytiin sateen jälkeen lounaalla paikallisessa ruokapaikassa, uimme kirkkaansinisessä vedessä nousuveden aiheuttamissa aalloissa, kävelimme pitkin silkinpehmeää hiekkaa, kuulin niitä kamalia uutisia ja noh.. Sinä kai se päivä menikin, rentoutuessa ja nauttiessa auringosta.

Keskiviikkona sitten ryhdistäydyttiin, ja otettiin retki maustefarmille ja stone towniin. Maustefarmilla vietimme ensin kaksi tuntia oppaiden kanssa erilaisia kasveja haistellen, maistellen, katsellen ja ihmetellen. Tapasimme mm. kanelin, vaniljan, sitruunaruohon ja inkiväärin, sekä paljon sellaisia hedelmiä ja mausteita, joista en ole ikinä kuullutkaan. Kotiinviemisiksikin ostettiin muutama maustepussi, ja matka jatkui kohti Stone Townia, Sansibarin keskustaa.

Kookospähkinä on pahaa

Sansibarilla on julma ja synkkä historia, sillä tämä saari on toiminut orjasatamana, josta rahtilaivat ympäri maailman ovat käyneet hakemassa orjia muualle maailmaan ja jonka torilla ihmiset ovat maksaneet pilkkahintoja naisista, lapsista ja miehistä, jotka oli orjaksi ryöstetty kotoaan, koska heidän ihonvärinsä sattui olemaan erilainen. Asiaankuuluvasti kävimme siis oppaan kanssa tsekkaamassa orjien säilytyspaikan ennen markkinoille vientiä, ja oli oikeasti aika järkyttävää nähdä ehkä oman huoneeni kokoinen koppi, jossa oli aikaansa viettänyt 50 miestä, tai isommassa huoneessa 75 naista ja lasta, ilman vettä, ruokaa, vessaa tai oikeastaan happeakaan, kahlehdittuna yötä päivää. Monet kuulemma kuolivat, mutta eihän se orjakauppiaita haitannut, kylistä sai aina lisää. Orjakauppa lopetettiin virallisesti v. 1873, mutta oikeastihan ihmiskauppa jatkuu edelleen jossain muodossa ympäri maailman.....

75 naisen ja lapsen asumus muutaman päivän ajan.

Sen jälkeen kävimme kurkkaamassa torilla, jonka ensimmäisessä osiossa ei voinut hengittää, koska kala ei tuoksu kovin hyvälle kolmessakymmenessä asteessa torikojun pöydällä. Ainakaan, kun kaloja on satoja, ja ihmisiä melkein yhtä paljon. Toisessa osassa toria ei voinut hengittää, koska lihakaan ei tuoksu kovin hyvälle. Eivätkä myöskään lehmän sarvet tai mahalaukku, puhumattakaan vuohen aivoista. Kolmannessa osassa, jossa oli vihanneksia, hedelmiä ja mausteita, ei voinut hengittää, koska pelkäsi löyhkän vielä seuraavan perässä.

Do I have to say more..?

Pikkuinen koiranpentu tuli Kiinan lähetystön(?) pihalta moikkaamaan :)

Sen jälkeen kiersimme hetken stone townin kapeita kujia, ja opas kertoi juttuja Sansibarin vallankumouksesta, arabialaisista ovista ja kaikenlaisesta muusta. Sen jälkeen sanoimme oppaalle heipat ja siirryimme shoppailuosioon. Eihän siellä mitään ihmeellistä voinut shoppailla, mutta tuliais- ja matkamuistokokoelma kyllä karttui. Rantabaarissa valkoisella hiekalla juotujen juomien jälkeen suuntasimme kohti hotellia.

Margarita

Ja sitten tänään eli torstaina lähdimme heti aamusta snorklausretkelle, jolla kerrottiin olevan mahdollisuus uida luonnonvaraisten delfiinien kanssa, joiden läsnäoloa ei voitu tietenkään kuitenkaan taata. No, ei päästy uimaan delfiinien kanssa, mutta kokemuskassaan kilahti muutama juttu taas lisää:

Matkasimme lautalle katamaraanilla (1. kokemus) ja näimme matkalla ne delfiinit. Vapaina, siellä minne ne kuuluvatkin (2.). Vesi oli matalissa kohdissa niin turkoosia, että Thaimaan ja Borneon vedet jäävät auttamatta kauas taakse.  (3.) Siis ihan todella turkoosia. Ja syvissä paikoissa vesi taas oli niin syvänsinistä, ettei sitä voi kuvaillakaan. Maisema oli aivan täydellisen kaunis. (4.) Ensimmäisen snorklauksen jälkeen grillasimme katamaraanin perässä kalaa (5.), joka ostettiin matkalla paikallisilta kalastajilta (6.), eli tuoretta ainakin oli. Takaisinpäin mennessä ihan nostettiin katamaraanin purjeetkin ja purjehdittiin hotellin edustalle (7.), jossa ilmeni pikku ongelma: ainut tapa saada meidät rantaan korkean nousuveden aikaan on se, että opas hyppää uimaan, hakee rannasta kanootin, ja meidät kuljetetaan yksitellen rantaan, ja viimeisenä tavarat (8.). No, tuumasta toimeen. Matka ei onneksi ollut kovin pitkä, mutta aallokko ja virta olivat aika voimakkaat. Opas oli juuri ehtinyt kysyä, olenko ennen ollut kanootissa (joo, olisinko kerran vai kaksi, viitisen vuotta sitten) ja vitsaillut kaatavansa kanootin, jotta voi testata uimataitoni (kun minulla on kangaskassi, jossa on neljä pyyhettä), kun iso aalto heitti meidät ympäri (9.). Mutta hakuna matata, siinä kohtaa ylettyi jo pohjaan (vaikkei aallon harjalla kylläkään), eli selvisin rantaan kunnialla. Vaikka se pyyhekassi painoi ihan järkyttävän paljon :D

Kalaostoksilla

Voi jäätävyyksien jäätävyys mikä kuva, mut valmiina snorklaamaan :D

Katamaraanin toinen nokka, deep blue ocean ja paratiisisaari

No, mutta kaksi päivää jäljellä. Myös tämän blogin elämänkaari lähenee loppuaan, samoin kuin minun bloggaus"urani". Tällä hetkellä suunnitelmissa on todennäköisesti kaksi postausta, yksi lauantaina ja yksi joskus sitten vielä Suomessa, kun ajatukset on saatu kasaan. Sellainen "mitä jäi käteen?" - tyyppinen juttu. Ehkä kyllä vasta YO- juhlien jälkeen, mutta sen näkee sitten...

Tämä on muuten ollut yllättävän hauskaa tämä bloggaustouhu, ja matkan tapahtumat, heränneet ajatukset ja muut jutut on saanut kätevästi talteen, matkapäiväkirjojen kirjoittamisessakin olen niin huono. :D

-Heli