"Vaikene sydän, kuuntele hiljaa,
on kuolema niittänyt kalleinta viljaa."
En ikinä, koskaan, milloinkaan olisi kuvitellut kirjoittavani edes blogia, saati sitten muistokirjoitusta sinne. Ainakaan ihmiselle, jonka olen tuntenut muutaman viikon, joka ei ole koskaan edes hymyillyt minulle. Mutta tänään teen sen, todella pienelle ihmiselle, joka ehti lyhyen elämänsä aikana viemään sydämeni.
Pieni hobittimme Lantini tuli orpolaan noin viikon ikäisenä 22.4. Hän oli pieni kuin mikä, ja hukkui koon 50 housuihin. Aloin pian nimittää pikkuista hobitiksi minimaalisen koon ja suuren hiuspehkon takia. Pieni lapsi oli pelkkää rakkautta ja vaikka kiinnyin ja rakastuin jokaiseen orpolan lapseen, Lantini oli aina vähän erityinen: hän oli pieni ja hauras, söikin huonosti.
Pelko käväisi mielessä, kun Lantini joutui melkein viikoksi sairaalaan viikkoa ennen, kuin lähdimme Ilembulasta. Hän kuitenkin tuli takaisin hyvissä voimissa, ja hetken kaikki oli hyvin. Muutaman päivän päästä rakas joutui uudelleen sairaalaan, ja viimeisenä iltanamme kävin häntä siellä katsomassa. Jättämässä hyvästit, tosin lopullisemmat kuin uskoinkaan. Lantini oli heikkona, ei suostunut syömään melkein mitään. Pahinta alkoi jo pelkämään, mutta eihän meidän pienelle nyt mitään käy.
Laitoin eilen Leenalle tekstarin, että mitä pikkuiselle kuuluu. Tänään Leena vastasi suruviestillä, että viikonlopun aikana pikkuinen hobittimme on kuollut keuhkokuumeeseen. Pienen pojan äiti oli HIV-positiivinen, eli ilmeisesti myös Lantini oli.
Tavallaan tuntuu hassulta olla näin surullinen tämän lapsen puolesta, enhän oikeastaan edes tuntenut häntä. Mutta samalla, kun itken Lantinin kohtaloa, itken ehkä myös niitä kaikkia muita HIV:n ja AIDS:n tappamia lapsia ja aikuisia. Vaikka täällä kuolema kuuluukin elämään, ja Lantinin pieni elämä oli vaikea alusta loppuun, en minä tätä silti haluaisi hyväksyä. Minä en ole tottunut ihmisten, varsinkaan pienten lasten kuolemaan omassa arjessani.
Rest in peace rakas Lantini n.14.4.2013-n.18.5.2013 <3
 |
| Rakas 7 päivää, ensimmäisiä hetkiään orpolassa |
 |
| Pieni ja hento ote |
 |
| Pieni mytty isossa sairaalasängyssä |
 |
| Tukka ajeltuna pois tippaletkun tieltä. Viimeisiä päiviä terveenä. |
-heli
Ps. Kuului orpolalta myös hyviä uutisia! Lapsista isoin, Raymond on päässyt vihdoin kotiin isänsä luo!:) ja Anna on täyttänyt kaksi, eli seuraavaksi odotellaan hänen isäänsä :)
Hei Heli! Heti kun luin muistokirjoituksen tiesin kenestä oli kyse. Itku tuli välittömasti. Onneksi minäkin sain tavata Lantinin. Ihanaa kun Raimond on päässyt isänsä luo, vaikka häntä tulee ikävä niinkuin kaikkia Orpolan lapsia. Kirjoituksesi Paikka, jonne sydän jää oli tosi hyvä ja koskettava. Minun sydämeni on jäänyt vuosia sitten Afrikkaan. Luulen että tulen aina palaamaan sinne. Aurinkoisia lomapäiviä teille! Liisa
VastaaPoistaAjattelinkin laittaa sinulle erikseen viestiä sekä lantinista että reiskasta, kun tiesin että olisit halunnut tietää, mutta menihän tämä näinkin.
VastaaPoistaJa kiitos, kyllä minäkin tänne vielä palaan :)
Kiitos, kun kerroit tämän surullisen uutisen. Samalla raotit jotain omasta sisimmästäsi meille lukijoille avatessasi hieman pienen Lantinin tarinaa ja kuvailemalla hänen lyhyeksi - vaan ei merkityksettömäksi - jääneen elämänsä vaiheita. Pole. Pole sana.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Olen samaa mieltä siitä, ettei hänen elämänsä kuitenkaan ollut turha, vaikka lyhyeksi jäikin:) ainakin minulle hän opetti jotain :)
PoistaOli koskettavaa lukea blogiasi Lantinista. Kyyneleiden lomasta ei tekstin lukemisesta meinannut tulla ensin mitään. Olen kirjoitustesi myötä elänyt siellä orpolassa ja pienet ovat saaneet paikan myös minun sydämessäni. Kotiin paluutanne odotellen. -Mummu-
VastaaPoistaVoi , kiitos kommentista ja ihanaa että oot päässyt mukaan orpolaan blogin kautta:)
PoistaSniff!
VastaaPoistaToivottavasti Raymondilla on kaikki hyvin kotona!
Niinpä!
PoistaJa kyllä, toivon todella että meidän ihana ilopillerimme pääsi hyvään ja onnelliseen kotiin ;)