vappu Ilembulassa ja Pölö kuvassa

Vähän myöhässä tulee, mutta hyvää vappua kuitenkin. Täällä mentiin vähän erilaisella tyylillä kuin siellä suomessa. Me ei ryypätty (paitsi äiti vähän....) eikä rällätty, ei juotu simaakaan, eikä munkkeja näkynyt missään (mutta aina kun ollaan bussissa, munkkeja saa ostaa bussin ikkunasta bussin pysähtyessä).

Tiistaina täällä ei tietenkään vappu näkynyt vielä missään määrin, se oli meille arkipäivä. Illalla tosin juotiin (lähes koko) viinipullo (autoin äitiä yhdellä lasillisella), tehtiin juustolautanen (cheddaria ja sulatejuustoa) digestive-keksien, hapankorppujen ja eksoottisten hedelmien kera. Laitettiin me pöydälle vähän serpentiiniäkin....

Keskiviikkona sitten olikin vähän juhlan tunnelmaa. Aamupäivällä olin normaalisti orpolalla, mutta lounas jäikin jo sitten väliin. Meidät oli nimittäin kutsuttu sairaalan vappupippaloihin. Juhla sisälsi aika paljon lähinnä puheita (swahiliksi tietenkin, eihän siinä olisi mitään pointtia jos ymmärtäisi puheista muutakin kuin joka kahdennenkymmenennen sanan), ja siellä palkittiin mm. Sairaalan paras työntekijä. Mutta yllättävää kyllä, tilaisuus oli kaikkea muuta kuin tylsä. Naiset tanssivat ja rytmittävät taputuksella (se jenkkileffojen kirkkotyyli, you know) ja oli siellä muutama tanssi- ja lauluesityskin, ja näytelmä. Ihmiset ovat niin värikkäitä ja innoissaan mukana hommassa, että ulkopuolinen mistään mitään ymmärtäväkin alkaa hymyillä tyhmännäköistä kestohymyä.
Ja sitäpaitsi sieltä sai ruokaa. Kyseessä oli selvästi oikea juhlaruoka, joka täällä näkyy lähinnä lihan määrässä: normipäivinä lihaa ei juurikaan syödä (paitsi me mzungut aika usein, mutta normaaliväestö) ja juhlapäivinä teurastetaan sitten kana. Tässä tapauksessa 53 kanaa (joiden nylkemistä todistimme edellisenä päivänä). Lisäksi saimme kananmaksaa (en tykkää pahemmin maksasta, mutta tää oli kyllä ihan hyvää) ja jotain...vuohta (?) sekä perunaa ja vähän kastiketta. Asianmukaisesti kaikki syötiin käsin :D
Juhlan jälkeen pidimme "juhlat" orpolalla, johon veimme Marjan lähettämät ilmapallot, jotka olivat lasten mielestä kyllä mielenkiintoisimpia pureskeltuna (ja tietysti ne puhkeaa...). Mutta enemmän ne silti kiinnosti, kuin suklaa ja pihlajanmarjakarkit. Lapset ei ymmärrä ollenkaan sellaisia, ihme porukkaa. Mehu tosin maistuu kyllä.

Illalla mentiin vielä sitten naapuriin Leenan luokse vappupäivälliselle, syötiin hyvää ruokaa ja jätskiä ja katsottiin vielä leffakin. Leena on muutenkin ihan paras, meillä olisi täällä paaaaljon yksitoikkoisempaa ilman Leenaa ja hänen järjestämiä ohjelmia.

Torstainakaan ei sitten ruvettu ihan tylsiksi ja palattu normaaliarkeen, vaan lähdimme anestesiologi Aidan mukaan palliative care- ajelulle. Palliative care tarkoittaa siis jonkinnäköistä saattohoitoa/kivunlievitystä vakavasti sairailla (hienosti oon ymmärtänyt..). Aida ajelee tiiminsä kanssa kerran viikossa johonkin lähialueen pieneen kylään, ja jakaa siellä sairaille kivunlievitystä ja muita lääkkeitä.
Tänään vuorossa oli Chalowen kylä, jonne ajettiin maissipeltojen välissä karjalaumojen laiduntaessa pikkuisen tien vieressä. Vastaanotto pidettiin kylän kirkossa (olin siellä superhyödyllinen, kun laskin lääkkeitä pusseihin:D) ja potilaista suurin osa oli, yllätys yllätys, HIV-positiivisia. Heidät punnittiin (monet aikuiset miehet painoivat vaatteineen ja kenkineen esim. 53 kiloa) ja tutkittiin, ja he saivat lääkkeensä. Potilasjoukkoon mahtui niin lapsia kuin vanhuksiakin, mutta täällä aids onkin melkein joka kolmannella...

Ei liity mitenkään mihinkään, mutta ei-vielä-kolmeviikkoinen Lantini joutuin tänään sairaalaan :(

No joo. Huomenna matka taas jatkuu Mufindiin, Leenan tulevaan kotipaikkaan. Sitten onkin töitä jäljellä enää viikko. Ja sitten kaksi viikkoa lomaa. Ja sitten se oli siinä.