Kakkaa käsissä ja mutaa maantiellä eli ihana Mufindi

Noniin, kolmen vuorokauden (no joo, oltiin siitä ajasta Ilembulassa vaan vuorokausi) sähkökatko on ohi, koneissa virtaa ja blogi pääsee päivittymään. 

Tämä viikonloppu oli taas irtiottoa ”arjesta”. Leenalle ollaan rakentamassa uutta taloa pieneen, köyhään vuoristokylään Mufindiin, jonne hän sitten muuttaa ”eläkepäiviä viettämään”, eli hoitamaan orpolapsia ja sairaita ja tekemään kotikäyntejä köyhiin koteihin, joissa ihmiset sairastavat, mutta eivät voi lähteä sairaalaan. Leena toki saa pitää myös talonsa Ilembulassa, eli hän tulee asumaan vähän kahdessa paikassa.

No, anyway. Asuimme ihanalla Fox Lodgella, joka on yksi useista englantilaisen Foxin perheen omistamista paikoista Tansaniassa (suurin osa on toki safaripaikkoja). Mufindi on teenviljelyaluetta vuoristossa, eli maisemat olivat suoraan majoitusmökin ovelta jo mahtavat. Muutenkin ympäristö siellä on aika erilaista Ilembulan maisemiin, vaikka matka on kuitenkin vain kolmisen tuntia (josta viimeinen tunti mutaisia pikkuteitä, jotka ovat niin huonossa kunnossa, ettette osaa edes kuvitella.  Ja paikalliset ajaa kevyesti kuuttakymppiä teillä, joista itse en omalla autollani edes uskaltaisi ajaa, eikä auto edes pystyisi siihen). Mutta siis maisema on paljon metsäisempää, kylät köyhempiä ja Mufindissa vielä satoi, vaikka alhaalla sadekausi loppui (tai sen PITI loppua…….) jo viikko sitten. Ja oli myös aika kylmä :o

Pieni maisemapala

Lodgella touhu oli vähän luksuksempaa kuin täällä Ilembulassa: saimme hyvää lihaa, ja muutenkin ihanaa (luomu)ruokaa, kolmen ruokalajin illalliset yms. Luomuruokaa siksi, että Foxeilla on Lodgen yhteydessä laajat maa-alueet, paljon eläimiä ja mm. kahden hehtaarin kasvimaa. Ja eläimistä puheenollen: orvot lammasvauvat, joita sai syöttää tuttipullolla. Possunpoikaset. Ihanat lammaskoirat, joista aina joku lähti mukaan kävelylenkille. Hevoset, lehmät, kissat, ankat….

Lämmintä vettä toki tuli Lodgellakin vain iltaisin, kun se oli puilla lämmitetty, ja silloinkin se oli hyvin rautapitoista, kuten kuvasta näkyy.....

Kuka haluu kylpyyn?

Minä, maasai-mies ja tuttipullonhimoiset pikkulampaat

Mufindissa asuu Foxin perheen lisäksi myös mm. Wintonin pariskunta ja paljon muita vapaaehtoisia yms, ja paikka onkin täynnä ihania projekteja. Esimerkkinä mainittakoon orpokotikylä, jonka toiminta on vähän SOS-lapsikylämäistä: taloja on kuusi, ja niissä jokaisessa on oma mama, ja lapsia vauvasta teiniin. Alueella on myös päiväkoti ja koulu, joissa lapset päivisin ovat, ja lapset osallistuvat kodin töihin. Lapset saavat siis niin kodinomaisen ympäristön kuin vanhempansa menettäneet lapset nyt voivat saada (kaikki lapset eivät kylläkään ole orpoja, osa on nk. sijoituslapsia, jotka asuvat kylässä väliaikaisesti esim. talon romahtamisen tai vanhemman sairauden vuoksi)

Toinen projekti on Wintoneiden kyläkouluprojekti, jossa kyläläiset itse rakentavat kylän lapsille yläasteen. Kyläkouluja on nyt 27, ja niiden läpäisyprosentti on useana vuonna esim. 98%, kun monissa valtionkouluissa se voi olla esim. 60%. Nämä koulut ovat monen todella köyhän lapsen ainoa mahdollisuus päästä pois köyhyydestä, ja siksi oppilaat ovat todella motivoituneita. Myös opettajat ovat, koska he saavat potkut, mikäli eivät ole luokassa (kuulostaa oudolta, mutta valtion kouluissa ongelma kuulemma on paitsi korruptio, myös se, etteivät opettajat edes aina ilmesty luokkaan.). Projektiin liittyy myös mm. ”rehtorikoulu”, jossa siis koulutetaan kouluille johtajia.

Lisäksi Mufindissa toimii bussi, jolla kuljetetaan ihmisiä HIV-testaukseen ja hoitoon sairaalaan, ja siellä on jo oma klinikka, ja isona osana projekteja on myös kotikäyntitoiminta, jossa ajellaan autoilla perimmäisiin köyhiin kyliin ja etsitään sairaita, orpoja, vammaisia tai muuten avun tarpeessa olevia ihmisiä, joita sitten mahdollisuuksien mukaan autetaan tai lähetetään sairaalaan. 

Pikkuinen Blantina kotinsa edessä

Kaiken kaikkiaan Mufindin reissu oli tosi mielenkiintoinen, ja oli oikeasti pysäyttävää nähdä niitä vielä köyhempiä ihmisiä kuin Ilembulassa. Vierailimme muutamassa savimajassakin. Leenan jouduimme jättämään Mufindiin, koska hän aikoo viettää siellä nyt muutaman viikon, eli emme häntä enää (tällä matkalla) tapaa. Leenaa tulee kyllä ikävä…

Nyt ollaan Ilembulassa, ja tämä kylä ei meitä kyllä kovin hyvin toivottanut tervetulleeksi: tämä ilmasto ei taida tietää, että sadekausi loppui jo. Ja sitä paitsi, sähköt olivat tosiaan poikki. Taas. Nyt tosin arki jo pyörii, iltaisin näkee tehdä jotain ja päiviä jäljellä VIISI. Maanantaina lähtö, yhyy.

Vaikka on sitten vielä se kahden viikon loma…